Luistelun erilaiset variaatiot

Luistelulajit ovat yleistyneet muutamien vuosien sisällä hurjasti. Luonnonjäille eivät lähde enää vain koko ikänsä urheilleet keski-ikäiset, vaan myös lukioikäiset nuoret ja tuoreet lapsiperheet. Monet innostuvat luistelusta esimerkiksi olympialaisten kautta ja suuntaavat täten pika- ja matkaluisteluradoille. Myös Suomen menestys jääkiekossa ja ringettessa on tuonut luistelua lähemmäs nuorempia sukupolvia. Luistelun ei tarvitse olla aina urheilupainotteista, vaan se voi olla myös tapa liikkua paikasta toiseen.

Luistelu on lajina hyvin monipuolinen, eikä sen harrastaminen rajoitu vain talviaikaan. Monet kaivavatkin kaapista rullaluistimet aina kevään tullen; rullaluistelu on hyvä harrastus koko kehon treenaamista varten. Jalkojen lihakset vahvistuvat, koordinaatiokyky paranee ja keskivartalo tiukkenee, ja kaikesta tästä on hyötyä vielä talvellakin.

Tässä artikkelissa esittelemme luistelun erilaisia variaatioita ja niiden suosiota nykypäivänä – hyppää mukaan!

Taitoluistelu

Taitoluistelu on yhdistelmä teknistä osaamista ja taiteellista tulkitsemista. Jäällä liikutaan taitoluistimilla, jotka ovat jalkaa myötäilevät ja suhteellisen terävät. Naisilla luistimet ovat yleensä valkoiset, miehillä taas mustat. Taitoluistelu jakautuu neljään eri kilpailumuotoon: yksin- ja pariluisteluun, jäätanssiin ja muodostelmaluisteluun.

Yksin- ja pariluistelu ovat vaatimuksiltaan hyvin samanlaiset, sillä molemmissa täytyy näkyä hyppyjä ja piruetteja. Pariluistelussa käytetään vielä heittoja ja spiraaleja. Jäätanssi taas muistuttaa täysin paritanssia, ja pääosassa ovat rytmi ja parin liikkeiden lukeminen. Muodostelmaluistelu on taitoluistelun muille muodoille täydellistä vastapainoa. Kyseessä on joukkuelaji, jossa muodostetaan erilaisia muodostelmia ja kuvioita, kuten myllyjä, läpimenoja ja blokkeja. Tarkoitus on olla jatkuvasti samassa tahdissa ja symmetrisissä muodostelmissa, ja niin kuin aina, upein kokonaisuus voittaa.

Rullaluistelu

Mitä luistelijat tekevät, kun luonnonjäät ovat sulaneet ja hellepäiviä ei huvita viettää luisteluareenoilla? Lähtevät rullaluistelemaan. Rullaluistelussa käytetään tavallisia kenkiä muistuttavia luistimia, joissa on jäälle tarkoitetun terän sijaan neljä tai kuusi pyörää. Luistelu tapahtuu asfaltilla tai muulla kovalla alustalla, jossa on mahdollisimman vähän roskia, töyssyjä ja kuoppia. Klassisen rullaluistimen kärjessä on pieni jarrutin, uusimmissa taas on käytetty pientä jarrupalaa.

Pitkän matkan luisteluista käytetään myös rullaluistelussa nimitystä matkaluistelu. Jotta jalat eivät väsyisi niin nopeasti pitkästä matkasta, käytetään matkaluistelussa sauvoja. Ne auttavat pääsemään ylämäet nopeammin ylös, ja niiden avulla saa aktivaatiota myös muualle kehoon. Rullaluistelu on oiva tapa ylläpitää luistelutaitoja myös kesällä, ja toki myös kiinteyttää kehoa ja nostattaa kuntoa.

Alamäkiluistelu

Moni muistaa joskus seuranneensa televisiosta alamäkiluistelun MM-kisoja: kovaa vauhtia jäistä alamäkeä luistimilla laskettelevia urheilijoita, jotka lentävät töyssyissä, jarruttelevat mutkissa ja väistelevät muita radalla olevia kisaajia. Lajina alamäkiluistelu on melko uusi, sillä se kehitettiin vasta 2000-luvun alussa Red Bullin toimesta. Idea sai nopeasti tuulta allensa ja Red Bull alkoi järjestää lajin tiimoilta erilaisia tapahtumia.

Alamäkiluistelun idea on yksinkertainen, sillä se, joka on ensimmäisenä alhaalla, voittaa. Vastustajan repiminen, töniminen tai muu törkeä häiritseminen on kuitenkin kiellettyä, ja voitto tulee ansaita taitavaa tekniikkaa ja erilaisia suunnitelmia käyttäen. Ensimmäiset alamäkiluistelun MM-kisat järjestettiin vuonna 2010, jonka jälkeen laji tuli tutuksi myös Suomessa. Tällä hetkellä kisoissa on mukana ainakin kolme taitavaa ja potentiaalista suomalaista.

Retkiluistelu

Retkiluistelu on yksi tämän hetken trendikkäimmistä lajeista. Reppu selkään, termospullo täyteen kuumaa kaakaota, pipo syvälle päähän, aurinkolasit silmille ja matkaan! Luonnonjäillä kiitäminen on koukuttavaa ja ympäröivä luonto saa stressitasot laskemaan. Keho tottuu yllättävän nopeasti pitkiinkin matkoihin, jonka jälkeen luistelu tuntuu lähinnä tasaiselta ja vaivattomalta liikkeeltä.

Retkiluistelussa käytetään tavallista pidempiä teriä ja itse luistimena toimii joko hiihtomono tai esimerkiksi vaelluskenkä. Näin pitkä matka toisinaan tasaisella ja toisinaan röpelöisellä jäällä sujuu mutkitta. Toisin kuin esimerkiksi alla mainittavassa pikaluistelussa tai monien tuntemassa matkaluistelussa, retkiluistelussa saa käyttää sauvoja. Sauvat ovatkin oiva tapa tasapainotella epätasaisella jäällä työntää itseään kovassa vauhdissa. Retkiluistelukausi alkaa marraskuussa ja päättyy huhtikuussa, ja tälle ajanjaksolle mahtuu runsaasti lajitapahtumia.

Pikaluistelu

Pikaluistelu on talviolympialaisiin valikoitunut laji, jossa luistellaan soikion muotoisella radalla. Tarkoitus on suorittaa ennalta määrätty matka mahdollisimman nopeasti, ja se, jonka aika on kaikista lyhyin, voittaa. Pikaluistelijat käyttävät ilmanvastusta myötäileviä vaatteita, asentoa ja tekniikkaa parantaakseen suorituksen lopputulosta.

Matkaluistelu

Toisin kuin yleisesti luullaan, matkaluistelu ei ole sama asia kuin retkiluistelu. Matkaluistelijat luistelevat toki luonnonjäillä, mutta matkat ovat pidempiä ja apuna ei käytetä lainkaan sauvoja. Matkaluistelua kutsutaan myös kuntoluisteluksi, ja lajin parissa järjestetäänkin vuosittaisia maratoneja ja muita kisoja.

Pallopelit jäällä

Kun luisteluun lisätään pallo ja joukkueet, saadaan aivan uusia lajeja, joista varmasti tunnetuin on jääkiekko. Jääkiekko on idealtaan hyvin samanlainen laji kuin jalkapallokin. Pallo, tässä tapauksessa kiekko, tulee saada maaliin mailaa käyttäen, luistimet jalassa ja kypärä päässä.

Ringettea taas voisi verrata sen pelistrategioiden perusteella enemmän koripalloon kuin jalkapalloon. Kyseessä on jäällä pelattava joukkuepeli, jossa ei kuitenkaan saa taklata. Laji on suunnattu naisille ja pelivälineenä siinä käytetään kiekon sijasta rinkulaa. Ringetten juuret johtavat jääkiekon tapaan Kanadaan, joskin niinkin lähelle kuin 1960-luvulle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *