Retkeilemään!

Patikointi ja retkeily ovat urheilumuotoja, joiden suosio on Suomessa jyrkässä kasvussa. Joka neljäs suomalainen käy säännöllisesti vähintään 10 kilometrin patikointiretkillä ja yön yli kestäviä vaelluksia harrastaa meistä jopa kymmenesosa. Syitä retkeilyyn on monia. Luonnossa liikkuminen antaa hyvää vastapainoa esimerkiksi toimistotyölle. Arjen kiireet ja stressi unohtuvat luonnon helmaan päästessä ja samalla kuntokin paranee.

Lyhytkin ulkoiluretki virkistää ja sillä on todettu olevan myös hyvin myönteisiä vaikutuksia sekä ihmisen henkiseen hyvinvointiin että fyysiseen terveyteen. Suomessa retkeilyä eri muodoissaan harrastetaan kaikkina vuodenaikoina, eikä ihme, sillä syksyn ruskan väriloisto, talven tykkylumipuut, keväiset solisevat purot ja kesiemme lämpimät yöttömät yöt tarjoavat upeita luontoelämyksiä kaikille luonnossa liikkujille.

Mitä retkeily on?

Retkeily on suhteellisen laaja käsite, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan sillä tarkoitetaan luonnossa tapahtuvaa ulkoilua. Tavallisesta metsäkävelystä retkeilyn erottaa se, että retkeilyyn liittyy tavallisesti ruokailua ja mahdollisesti yöpymistä maastossa. Päiväretkeksi kutsutaan yleensä retkeä, jonka kesto on lyhyt ja joka ei vaadi yöpymistä maastossa. Se voi olla esimerkiksi niinkin lyhytkestoinen, kun lasten kanssa lähimetsään tehty mehuretki.

Joskus päiväretkiä tehdään myös pidempien vaellusten lomassa, etenkin jos aikeissa on esimerkiksi tunturinhuiputus. Tällöin painavimmat varusteet voi jättää yöpymispaikkaan ja matka huipulle käy joutuisammin. Retkeilyn harrastaminen erilaisten kulkuvälineiden avulla on myös hyvin suosittua. Retkelle voi lähteä suksilla, polkupyörällä, soutuveneellä, kanootilla, moottoripyörällä tai luistimilla. Kaupunkiolosuhteissa liikuttaessa puhutaan yleensä kaupunkiretkeilystä.

Eräretket ja vaellukset

Eräretkeily on retkeilyä, johon perinteisesti liittyy vahvasti metsästys tai kalastus. Eräretkellä kuljetaan asumattomassa maastossa varusteita kantaen ja yövytään luonnon helmassa. Eräretkeilyyn liittyy vahvasti myös ravinnon löytäminen luonnosta. Jos eräretkeilyyn ei liity metsästystä tai kalastusta, kutsutaan sitä vaellukseksi. Tyypillinen vaellus kestää 5 – 8 vuorokautta ja vaatii retkeilijältä ja varusteilta hieman enemmän kuin tavallinen retkeily.

Retken suunnittelu

Oli kyseessä sitten päiväretki, vaellus, kesäinen melontaretki tai talvinen retkiluistelu, alkaa onnistunut retki aina hyvästä suunnittelusta. Etenkin muutamaa tuntia pidemmät retket kannattaa suunnitella etukäteen hyvin, sillä luonnon helmassa ollessa vastaan saattaa tulla yllättäviä tilanteita. Tärkeää ennen retkeä on miettiä esimerkiksi vuodenaikaa, retkikohdetta, aikataulua, varusteita, karttoja ja oppaita sekä osallistujia ja heidän valmiuksiaan.

On hyvä käydä retki mielessään läpi etukäteen. Näin voi ennakoida mahdollisia vaaratilanteita ja sitä, miten niissä tulee toimia. Varusteiden kunto, teltan pystytys ja esimerkiksi retkikeittimen käyttö kannattaa kokeilla ennen retkeä. Retkeilijän tulee myös huomioida ennen lähtöään avotulen tekoon alueella liittyvät mahdolliset rajoitukset sekä metsästyskausi. Onnistunut retki koostuu hyvästä suunnittelusta, väljästä aikataulusta ja mukavasta seurasta.

Jokamiehenoikeudet Suomessa

Jokamiehenoikeudet tarkoittavat sitä, että jokaisella on oikeus käyttää luontoa riippumatta alueen omistajasta tai sen haltijasta. Erillistä lupaa maanomistajalta alueella liikkumiseen ei siis tarvita. Luonnossa liikkuminen ei kuitenkaan saa aiheuttaa vahinkoa luonnolle, maanomistajalle tai maankäytölle. Jokamiehenoikeudet ovat sellaisenaan voimassa kaikilla luontoalueilla lukuun ottamatta luonnonsuojelualueita, joissa jokamiehenoikeuksiin on asetettu rajoitteita suojelutavoitteen saavuttamisen turvaamiseksi.

Jokamiehenoikeudella luonnossa voi muun muassa kerätä marjoja, sienestää ja yöpyä alueilla, joilla liikkumista ei ole rajoitettu. Myös veneily, uiminen ja jäällä kulkeminen sekä onkiminen ja pilkkiminen kuuluvat jokamiehenoikeuksiin. Luonnossa liikkuessa tulee kuitenkin aina käyttää maalaisjärkeä ja jättää jälkeensä niin vähän vahinkoa kuin mahdollista. Esimerkiksi eläinten häiritseminen tai roskaaminen eivät kuulu hyviin luonnossa liikkujan tapoihin.

Retkivarusteet

Retkeilyn yleisin muoto on päiväretket ja ne tehdään tavallisesti kaveriporukan tai oman perheen kesken. Muutaman tunnin retkelle voi lähteä ihan normaalissa ulkoiluvarustuksessa, mutta tätä pidemmät luontoretket vaativat jo hieman suunnittelua ja harkintaa esimerkiksi varusteiden suhteen. Tärkein varuste on retkeilijän vaatetus ja se tulisi valita aina realistisesti vuodenajan ja vallitsevien sääolosuhteiden mukaan.

Alusasuksi kannattaa valita keinokuituinen tai villainen vaate, joka siirtää kosteuden pois iholta. Päällysvaatteen tulisi suojata sateelta ja tuulelta. Väliasu valitaan sääolojen mukaan, samoin kuin päähine ja käsineetkin. Päiväretken muut varusteet mahtuvat tavallisesti päiväreppuun. Mukaan kannattaa pakata ainakin; eväät pikkuherkkuineen, lämmintä juomaa, ensiaputarvikkeista laastareita ja joustoside, kartta, kompassi ja hätätilanteiden varalle matkapuhelin.

Retkiluistelu

Retkiluistelu on erinomainen tapa lähteä viettämään kaunista talvipäivää. Mikä sen rentouttavampaa kuin liidellä luistellen luonnon jäällä pakkasen nipistellessä poskia ja talviauringon välkkyessä tuhansin värein taivaanrannassa? Retkiluistelulle lähtö vaatii hieman enemmän suunnittelua kuin tavallinen retkeily, mutta on ehdottomasti sen arvoista. Tärkeintä on tiedostaa jäällä liikkumisen riskit ja varustautua retkelle asianmukaisin varustein.

Retkiluistelussa käytetään erityisiä retkiluistimia, joiden terä on tavallista luistinta pidempi ja kapeampi. Terät kiinnitetään vaelluskenkiin tai hiihtomonoihin joko remmisiteellä tai kärkisiteellä. Talviliikkujalle kerrospukeutuminen on paras vaihtoehto, sillä silloin vaatetusta voi tarvittaessa lisätä tai vähentää. Vaatetusta valittaessa kannattaa myös ottaa huomioon, että avoimella jäällä pienikin viima voi tuntua hyytävältä, joten tuulenpitävät vaatteet ovat retkiluistelijalle tarpeen.

Retkiluistelun välttämätön perusvarustus

Luonnonolot voivat olla arvaamattomia ja siksi retkiluistelulle lähdettäessä täytyy aina ottaa mukaan tiettyjä turvallisuuteen liittyviä varusteita. Teräskärkisellä jääsauvalla retkeilijän on helppo kokeilla jään kestävyyttä ja naskaleilla voi vetää itsensä ylös avannosta jään pettäessä. Lisäksi retkiluistelijan perusvarustukseen pitäisi kuulua; vedenpitävästi pakatut vaihtovaatteet, heitto- ja pelastusköysi sekä eväät ja lämmintä juotavaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *